
✔️Olen koulutukseltani ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, sekä johdon työnohjaaja ja coach (Master- CSLE®). Lisäksi olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Pohjakoulutukseltani olen Valviran laillistama sosionomi (YAMK).
✔️Organisaatiopalveluiden tuottajaksi minua on ohjannut halu olla tukemassa organisaatioita saavuttamaan yhä laadukkaampaa työntekoa. Työyhteisöjen tukipalveluihin panostamalla lisätään laadukasta työntekoa, ammatillista kasvua ja tuetaan kokonaisvaltaista työntekijöiden hyvinvointia. Minulle tärkeitä arvoja ovat toisten kunnioitus, vastuullisuus ja eettisyys omassa työskentelyssä.
✔️Vuosien saatossa olen työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla muun muassa ammatillisen kuntoutuksen, mielenterveys- ja päihde, sekä lastensuojelun osa-alueilla. Työkokemusta on kertynyt niin ruohonjuuritason, kuin esihenkilö- ja kehittämistyön saralta. Työnohjauksia ja valmennuksia olen toteuttanut laajasti pääasiassa sote-alan eri osaajien kanssa, sekä koulutus-, työ- ja uravalmennussalan ammattilaisten parissa.
Johdon työnohjaus ja coaching
Johdon koulutuksessa on suoritettuna johdon työnohjaajalta/coachilta vaadittavat laatukriteerit johdon työnohjaamiseen ja valmentamiseen, sekä valmiudet toimia erilaisten kriisien sovittelijana ja purkajana.
Ratkaisu -ja voimavarakeskeinen työskentely
Työskentelytavan yksi ydin on se, että työskentelyssä pyritään voimavarakeskeisesti löytämään ja tunnistamaan yksilön ja ryhmän vahvuuksia, osaamista ja taitoja suunnaten niitä ammatillisen kasvun ja työskentelyn tueksi.
“Toni on osaava ja ammattitaitoinen. Tietoa eri kysymyksistä löytyi paljon, joka helpotti omien työperäisten asioiden jäsentelyä.”
– Yksikönjohtaja
“Ohjaaja oli hyvä ja ammattitaitoinen. Työnohjauksessa oli tilaa tuoda esiin omia ajatuksiaan ja jakaa ne rauhallisessa, luottamuksellisessa tilassa yhdessä kollegojen kanssa.”
– Sosiaalialan ammattilainen
“On tärkeää ja olennaista, että keskustelua ohjaa osaava työnohjaaja, joka osaa nostaa esille olennaisia asioita keskustelusta ja houkutella esille osallistujien tietämystä ja kokemuksia asiasta. Osaat tämän hyvin!”
– Uravalmentaja